Haihatus 2008
Nykytaiteen ekosysteemi
Yhdeksäs Haihatus kesänäyttely oli huolissaan muun muassa ympäristön ongelmista.
Neljän huoneen verran esillä olleen turkulaisen Hasan Fuat Sarin taide mietti vesikysymyksiä ja muita ihmisen tuottamia uhanalaisuuksia. Hasanin iso osuus oli kuin yksityisnäyttely ryhmänäyttelyssä, ei irtonaisena vaan kokonaisuutta
terävöittäen.

Sauli Sormusen ja Villityn shamanistinen teos vintillä kehoitti palaamaan aitoon alkuperäiseen luontoon; "menemään mehtään" ja ironian kautta samalla asialla olivat Haihatuksen pellon vallanneet ympäristötaiteilijat Kaisa Lipponen ja Päivi Hirvi.
Muita kannanoton aiheita olivat esimerkiksi terveydenhuolto, sodat, markkinavoimat ja mediapeli.
Kesän työpajassa istutettiin kasveja.
Yleisön käytössä oli ruukkuja, siemeniä, pistokkaita, luonto ja oma mielikuvitus.
Taiteilijoita oli 22:
Raimo Auvinen, Joutsa, Hasan Fuat Sari, Turku, Päivi Hirvi, Jyväskylä,
Heikki ”Morgan” Hämäläinen, Sysmä, Mauri Korhonen, Suonenjoki,
Reino Koskinen, Korpilahti, Kaisa Lipponen, Jyväskylä,
Outi Markkanen, Konnevesi, Merja Metsänen, Joutsa, 
Pekka Purhonen, Lahti, Minna Pyykkö, Helsinki, Tuukka Rönkkö, Jyväskylä,
Tiina Saksholm, Kuopio, Sauli Sormunen, Hankasalmi,
Pekka Suomäki, Korpilahti, Miika Tammisto, Jyväskylä,
Josef Tomminen, Hämeenlinna, Minna Tuomanen, Jyväskylä,
Kalle Turakka Purhonen, Helsinki, Pauliina Turakka Purhonen, Helsinki,
Villitty, Hankasalmi, Vesa Väänänen, Heinola.

Näyttelyn ohessa oli myös esittävää taidetta:
- 24.6. ja 29.6. SIRKUS MINIMUS PULEX tirehtööri H.J.Morganin johdolla.
- 6.7. Marja Mattlar soivien kuviensa äärellä:
Säv&san Marja Mattlar
- 13.7. Interaktiivinen symbolistisen ympäristötaideteoksen sosiaalipsykologinen
muutostilaisuus - toisinsanoen niittytalkoot - ohjattua osallistumista
ympäristötaiteen parissa. Kaisa Lipponen ja Päivi Hirvi
- 12.7. Joutopäivien lastentapahtuma, MLL Joutsa ja Leivonmäki
- 12.7., 16.7. 17.7. ja 18.7. Pönttöjuttu, Teatterikoneen koko perheen
lastenteatteriesitys.
kuvat
HASAN FUAT SARI: Silittäminen - ympäristö
SAULI SORMUNEN: Linnunruokkijat (yksi kolmesta)
PEKKA SUOMÄKI: Annie get your gun
PAULIINA JA KALLE TURAKKA PURHONEN: Mökkirakennus
HEIKKI "MORGAN" HÄMÄLÄINEN: Syyskeitto, -pannu ja -herkku
VESA VÄÄNÄNEN: Kärpästen herruus
PUUTARHAPAJAN TUOTANTOA: Itää, on punainen

Haihatus 2008 -näyttelystä sanottua:
- Mikä saa työssäkäyvän perheenisän kekkaloimaan joutsalaisen pellon laidalla yökolme
e
n, vaikka aamulla on aikainen
herätys ja edessä työpäivä? Entä mikä aate lähtee leviämään ensi kesänä Joutsasta koko Suomeen eikä taatusti jätä ketään kylmäksi? Se on tietenkin Haihatus.
Taidelaitos Haihatus täyttää ensi kesänä 10 vuotta ja edessä on
Haihatus-kiertue, joka levittää haihattelun ja taiteen riemua Keski-Suomen
lisäksi myös muualle maahan. Tänä kesänä ollaan kuitenkin vielä tukevasti
Haihatuksen juurilla, iloisen violetissa talossa Joutsan kirkonkylän kupeessa.
Haihatuksen kesänäyttelyssä ei ole varsinaisesti valittua teemaa, mutta
ympäristöasiat ovat
vahvasti esillä monien taiteilijoiden töissä.
Taidelaitoksen isäntä ja emäntä, Raimo Auvinen ja Merja Metsänen sanovat,
että teoksia ei ole valittu pelkän estetiikan ja kauneuden perusteella,
vaan näyttelyyn on koottu teoksia, joissa on kaikissa jokin sanoma.
Teokset koskettavat; välillä naurattaa, välillä itkettää mutta
välinpitämättömäksi mikään ei jätä.
(Sanna Pirkkalainen, Radio Keski-Suomi 11.7.2008)
- Määritelmä "taidenäyttely" ei tee oikeutta joutsalaiselle Haihatukselle, sillä se on pikemminkin taidemiljöö, taide-elämäntapa tai taide-ekosysteemi.
(Kaisa Hako, Itä-Häme 30.5.2008)
|