Vesa Väänänen

Pyrin taiteellani luomaan kuvaa havaitsemistani maailmoista. Käyttämäni menetelmät ovat epätarkkoja ja -tieteellisiä. En kuitenkaan väännä näkemystäni rautalangasta vaan rautatangosta tahi -levystä ja mieluiten vielä vähän käytetystä.

Yleensä käytän töissäni myös huumoria, ironiaa ja farssia. Minulle ei ole myöskään vierasta viimeistellä jälkeäni pörssin kiroilulla. Joku viisas on sanonut, että poliitikkoja ei voi ironisoida, koska he tekevät sen itse. En silti ole pystynyt hillitsemään halujani, vaan politiikan ja poliitikkojen venkoilusta on tullut tehtyä teoksia varsin runsaasti. Syvä kumarrukseni Arkadianmäen suuntaan.

Valtion virallisena (pers)aukioloaikana en ole käynyt taidekouluja
vaan olen ITE-oppinut.


Ilo irti elämästä ja taiteesta. Ilo elämään ja taiteeseen.



Vesa Väänänen
http://ite-vaananen.net/index.php 


kuvissa
Vesa Väänänen ja Hevi Metal
Variksenelätin